ÄMPÄRIRILLAUKSEN SÄÄNNÖT
TAMMELAN ÄMPÄRIRILLAUSKILPAILUN SÄÄNNÖT 2009
Paikka
Maamme kuumimmat ja ensimmäiset sankorillauksen SM-kilpailut järjestettään Tammelan kunnantalon erustalla lauantaina 13.6 klo 15.00. Luvasa o uusia rillausvinkkejä sekä kesäruoan valmistuskulttuuria parhaimmillaan. Kilpailuun ossaallistuu viis taiturimaista joukkuetta.
Valituille joukkueille ei o järjestetty esikarsintaa, vaan ovat lunastanneet kilpailuoikeuren esimerkillisellä toiminnallaan ruoan ja rillauksen parissa.
Joukkue
5-6 kutsuttua joukkuetta
Joukkueeseen kuuluu kaks henkilöä. Kilpailuun kutsuttu henkilö valitsee ja kutsuu itse rillauskaverinsa, ruoanlaitto ja hyvästä ruoasta ja seurasta nauttiminen on parasta yhressäoloa. Joukkueessa tulee aina olla kaksi jäsentä. Pukkeutuminen ja asenne oltava rillaukseen sopiva.
Vehkeet
Järjestäjä hommaa joukkueille rillit ja rillausvälineet. Omaa rilliä ei tarvita. Kaasu- ja sähkörillit yms. ovat kansallisen kesäruokarillausrirektiivin perrusteella ehrottomasti kiälletty. Oman rekvisiitan sekä rillausvälineiren tuominen ovat sallittuja.
Rillausmakkarat 2 kpl/joukkue toimitettaan järjestäjien pualesta, kuten myös muut lisukkeet esim. sinapit, rehut ja muut. Kilpailu käyrään ns. korikilpailuna eikä muita raaka-aineita, kuin makkara julkisteta kilpailijoille, kuin vasta kun saavat kilpailukorin itselleen.
Rillimakkararuokaa valmistetaan kahrelle henkelle, ja aikaa on 20 minuuttia. Jos kaikki joukkueet ovat valmiita noppeemmin, siitä ei rankasta, vaan kilpailun riktaattori aloittaa arvioinnin.
Kilpailijat saavat tuora mukanaan erilaisia rillausjuamia lukkuun ottamatta alkoholipittoisia juamia, koska rillaaminen ja avotulen käsittely on juavuksissa vaarallista sekä huono esimerkki lapsille.
Muita ohjeita
Aikaa makkaranpaistoon enintään 20 min
Rillissä on kilpailun alkaessa valmis hiillos. Koko rillausaika aika käytetään rillaamiseen, lisäkkeiren kypsentämiseen sekä makkaroiren visuaalisen esillelaiton suunnitteluun.
Makkaran rillaus:
Oma rillausmussiikki kuten laulu ja soitto yms. ovat sallittuja
Tulipalo vaaraa ei missää vaiheesa saa syntyä, riktaattori riskvalivioi joukkueen heti.
Arvosteluriteerit
• Joukkueen pukkeutuminen, rekvisiitta, persoonaallisuus, muunlainen sopivuus.
• Rillin ja muiren vehkeiren monipuolinen käyttö makkaran rillauksessa.
• Joukkueen ylleinen asenne rillaus touhuun.
• Työnjaon mm. yhteen rillihiileen puhaltamisen onnistuminen
• Rillauksen näytöksellisyys
• ”Rillaustapahtuman” -viihryttävyys
• Makkaran esille tälläys ja tarjoilu rehuineen ym. ja sen esittely yleisölle ja riktaattorille
• Annoksen ulkonäkö ja maku (makuasia-riktaattori päättää ja päätöksestä ei voi valittaa)
• Riktaattorin ja yleisön lahjominen sekä voitelu joukkueen menestyksen takaamiseksi.
• Muiren epärehellisten konnakoukkujen käyttäminen, kuten muiren joukkueiren häiritteminen on myös erittäin suatavaa..
Tuomarit ( 1 hlö)
Kilpailun päätuomarina ja riktaattorina toimii henkilö, joka kommentoi ja arvostellee joukkueita, näiren vehkeitä (rillaus ym. vehkeitä) rillauksen eretessä. Lisäksi hän pittää huolta että rillaus kestää enintään 20 min. Kilpailussa on oma juontaja joka huolehtii kisan viihryttävyyrestä.
Rillauksen jälkeen riktaattori arvostellee ja kommentoi rillausta sekä rillaustulosta joukkue joukkueelta.
Kun riktaattori on kommentoinut joukkueet ylleisö äänestää parhaan joukkueen huutoäänestyksellä ( resibelimittariä käytetään jos sellainen sattuu jostain löytymään).
Riktaattori tekee tämän jälkeen ratkaisun voittajasta. Vain voittaja valitaan eikä riktaattorin päätöksestä voi valittaa.
Palkinnot
Kunta luovuttaa rillaukseen harjoittelemiseen sopivat palkinnot joukkueille.
Kilpailun voittajat saa vuoreksi haltuunsa TAMMELAN SANKORILLAUKSEN MESTARIN –tittelin ja kunniakirjan
Tammelassa 31.5.2009
Sankorillausmestarit
Veli-Matti Pura
Kim Palhus