Tiukka kisa maamme parhaista makkaroista ja sinapeista
TAMMELAN VALTAKUNNALLISIA MAKKARANMESTARIKISOJA ARVOSTETAAN
Tammelan Makkaramarkkinoiden yhteydessä järjestetään perinteisesti valtakunnalliset makkaramestarikisat, joita voi hyvällä syyllä kutsua alan virallisiksi SM-kisoiksi. Kisojen tarkoituksena on erityisesti tuoda esille lihajalostusalan tuotekehittelyä, uutuustuotteita sekä saada myös pienten alan yritysten osaaminen entistä laajempaan tietoisuuteen.
Tänä vuonna lauantaina 18.6. järjestetyissä kisoissa onkin ollut mukana ennätysmäärä osanottajia. Kolmessa kilpasarjassa oli yhteensä 22 tuotetta arvovaltaisen tuomariston arvioitavana. Tuomaristossa olivat:
Kim Palhus, Laurea Ammattikorkeakoulu, keittiöpäällikkö, Tuomariston puheenjohtaja
Pekka Väre, puheenjohtaja, Tammelan yrittäjät ry, Tammela
Markku Niemistö, Projektipäällikkö, Lihateollisuuden tutkimuskeskus, Hämeenlinna
Markku Haapio, toimittaja, Iltalehti, Turku
Atte Jääskeläinen, Suomen Tietotoimisto, toimitusjohtaja, Helsinki
Tiina Lampisjärvi, toiminnanjohtaja, Finfood, Vantaa
Marita Joutjärvi, päätoimittaja, Maku-lehti, Helsinki
Ilkka Joenpalo, Toimihenkilöunioni TU, puheenjohtaja, Forssa
Valtakunnan makkaramestarit
Valtakunnan MAKKARAMESTARI – tittelistä kilpailtiin nyt kahdessa kilpailusarjassa:
Grillimakkarasarja on nimensä mukaisesti tarkoitettu perinteisille grillimakkaroille. Tämän sarjan voitti Makuliha Oy:n Salarakas-grillimakkara. Toiseksi sijoittui Lihajaloste Hakala Oy A-luokan grillimakkaralla ja kolmannnen sijan saavutti Ilmajoen Makkaranestari Oy Grilli Fuegollaan.
Erikoismakkarasarja on tarkoitettu mm. braatwursteille ja riistamakkaroille. Tämän sarjan voitti Teivon Liha Ky Arinamakkarallaan, toiseksi tuli Ilmajoen Makkaramestarit ry Maalaisfurstillaan ja kolmanneksi Lampuri Penttilä Oy Chorizomakkarallaan.
Valtakunnan sinappimestari
Myös grillimakkaroille tarkoitetuilla sinapeilla on oma kilpasarjansa. Nyt toista kertaa kisoissa mukana ollut valtakunnan sinappimestarisarja herätti nyt laajaa kiinnostusta. Tiukan kisan jälkeen tuomaristo arvioi tämän vuoden sinappimestariksi Ålands Smakin Wasabi-sinapillaan pisteellä,toiseksi tuli Ruoveden Herkku Oy Konjakkisinapillaan ja kolmannen sijan jakoivat Los Toros Oy:n väkevämpi sinappi ja Tmi Ruukin Kastikkeen perinteinen sinappi.
Makkaramarkkinoilla myyntiin ennätysmäärä makkaraa
Tammelan kisojen sääntöihin kuuluu, että myös markkinayleisöllä tulee olla oikeus saada syödä kaikkia kisoihin ilmoittautuneita makkaroita. Niinpä aluetta halkovalla Makkarakadulla riittikin taas vipinää ja makuelämyksiä. Markkinajärjestäjien arvion mukaan Tammelassa syötiin yhden tapahtumapäivän aikana vähintään 2000 kg makkaraa. Tämä ei ole ihme sillä alueellisena suurtapahtuma Tammelan makkramarkkinat oheistapahtumineen vetivät taas noin 10.000 kävijää. Markkinakävijät äänestivät yleisön suosikiksi Makuliha Oy:n Salarakas-grillimakkaran.
Makkaramarkkinatoimikunnan puolesta
Kim Palhus
Tuomariston puheenjohtaja
Tammelan Yrittäjät ry
Tammelan kunta
Markkinaperinteen tuki ry
|